NOORA EMILIA

Saavuit Tästä Elämästä blogiin, jonka takana on 22-vuotias Noora Emilia. Asumme Varkaudessa avopuolisoni Larin kanssa ja olemme seurustelleet 4-vuotta. Perheeseeni kuuluu kolme isosiskoa, joista yksi asuu eri paikkakunnalla. Tätinä saan toimia jopa kuudelle lapsukaiselle. Aloitin työskentelyn myyjänä korujen sekä kellojen parissa tämän vuoden alkupuolella ja rakastan työtäni. Elämä sai uuden suunnan reilu vuosi sitten, kun aloin muuttamaan elämäntapojani terveellisempään suuntaan. Paino on pudonnut ja olo on parempi sekä henkisesti, että fyysisesti. Harrastuksiini kuuluu monipuolisesti liikunta ja hyvänä kakkosena tulee kodin sisustaminen.


Minulle tärkeitä asioita ovat läheiset ihmiset,  omien haaveiden toteuttaminen sekä positiviinen elämänasenne. Blogi pitää sisällään asioita minusta, parisuhteesta, treenaamisesta, sisustamisesta, kosmetiikasta sekä useista koettelemuksista mitä olen elämässäni läpi käynyt. Tästä Elämästä blogi on elämäni päiväkirja, jota kirjoitan avoimesti harrastuspohjalta.


Perinteisiä haaveita löytyy ja sen myötä tulevaisuudessa näen itseni kirjoittamassa oman kodin ostamisesta ja remontoimisesta, perhe-elämästä, lemmikin hankinnasta sekä häiden suunnittelusta. Kyseessä lifestyle blogi, josta ei monipuolisuutta puutu. Tervetuloa seuraamaan!

- Noora Emilia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommentti! ♥